Syntymäpäiväjuhlien suunnittelu

Kun syntymäpäivät alkavat lähestyä, moni haluaa järjestää juhlat, jonne voi kutsua kaikki rakkaimmat ihmiset. “Juhlat tiedossa – mitä tulisi huomioida?”- sekä “Muistilista juhliin” -artikkelimme käsittelevät kattavasti, mitä kaikkea ikimuistoisten juhlien järjestämiseen kuuluukaan. Erityisesti pyöreiden vuosien, kuten 20, 30 ja 40 ikävuoden kohdalle moni haluaisi ainutlaatuiset ja erityisellä tarkkuudella suunnitellut juhlat. Esimerkiksi “Puutarhajuhlat” ja “Teemajuhlat” sopivat kaiken ikäisille ja eri elämäntilanteissa oleville. Muut vinkkimme pääset lukemaan alta!

Juhlapaikan valinta

Tärkein kysymys juhlien järjestämiseen liittyy juhlapaikan valintaan. Artikkelissamme “Juhlat kotona vai tilausravintolassa?” käymme tarkemmin läpi näiden kahden hyvin suositun vaihtoehdon välisiä eroja. Tavallisesti juhlapaikan valintaan vaikuttaa budjetin lisäksi se, kuinka monta henkeä suunnitellaan kutsuttavan juhliin. Esimerkiksi harvan koti soveltuu edes 30 hengen juhlien järjestämiseen ja näin suuriin juhliin moni kaipaa jo “Pitopalvelusta apua”. Joskus kuitenkin juhlat tulee suunnitella puhtaasti sen mukaan, mihin omat varat riittävät.

20-vuotissyntymäpäiväjuhlat

Monelle 20. ikävuosi tarkoittaa nuorelle aikuisuuden kynnyksen ylitystä. Useimmilla on tässä vaiheessa jo toisen asteen opinnot käytynä ja pojat ovat mahdollisesti jo suorittaneet armeijan. 20 ikävuoteen monilla sisältyy runsaasti toiveita ja odotuksia tulevasta, ja tämän takia ensimmäisten aikuisuuden pyöreitä vuosia kannattaa juhlia erityisesti samaan ikäluokkaan kuuluvien ystävien kanssa. Saman ikäiset nuoret voivat helpoimmin jakaa tulevaisuuden odotuksen tuoman jännityksen ja paineen – ja jaksavathan nuoret juhlijat myös kaikkein pisimpään!

Miten 20-vuotissyntymäpäiväjuhlat kannattaa järjestää?

20-vuotissyntymäpäiväjuhlat ovat ensisijaisesti nuoruuden juhla, ja tämän johdosta suosittelemme juhlapaikaksi kotia tai nuorten suosimaa ravintolaa. Näissä juhlissa ilo ja tunnelma ovat tärkeässä roolissa ja sen takia uskomme, että pienelläkin budjetilla juhlia rakastava ja kekseliäs nuori saa järjestettyä upeat kekkerit. Kotijuhlia varten kannattaa hankkia koristelut asuntoon ja tarjoiluun: askartelukaupat tarjoavat monia kivoja vaihtoehtoja. Erilaisia juomia kannattaa myös varata ja tarpeen tullen pyytää vieraita tuomaan omat pullot mukaan.

30-vuotissyntymäpäiväjuhlat

Useimmille 30. ikävuosi tarkoittaa vakavoitumista ja pohdintaa siitä, millainen aikuinen ihminen on. Aikuisuuden ikävuosia on takana jo kymmenen ja monta hyvää vuotta on vielä edessä. Tänä päivänä moni on lapseton ja usein myös naimaton 30. ikävuoden koittaessa, joten 30-vuotissyntymäpäiväjuhlat voi huoletta järjestää edelleen kaveriporukassa. Perheelliset taas järjestävät 30-vuotissyntymäpäiväjuhlat tavallisesti muiden nuorten perheiden kanssa, ja näissä juhlissa kannattaa huomioida aikuisten tarpeiden lisäksi myös eri-ikäisten lasten sujuva viihtyminen.

Muuta huomioitavaa

Vaikka moni 30 vuotta täyttävä on jo työelämässä, oma taloudellinen ja muu elämäntilanne kannattaa ottaa huomioon juhlia suunnitellessa. Opiskelija voi esimerkiksi järjestää syntymäpäiväjuhlat vaikkapa omien vanhempien kodissa, mikäli tällaisen järjestäminen on muutoin mahdollista ja järkevää. Oman kodin ostanut taas voi yhdistää 30-vuotissyntymäpäiväjuhlat tupaantuliaisiin – juhlat voi järjestää myös puhtaasti ravintolassa. Mikäli syntymäpäiväsankari päättää järjestää juhlat ravintolassa, on tyylikästä tarjota vieraille ainakin yhdet juomat talon piikkiin.

40-vuotissyntymäpäiväjuhlat

40-vuotissyntymäpäiväjuhlat merkitsevät monille nuoruuden jättämistä taakse ja keski-iän kohtaamista. Usein näissä juhlissa on siis läsnä jo iän tuomaa rajallisuuden kokemista, vaikka hyvillä geeneillä varustettu nelikymppinen onkin vielä verrattain nuori ihminen.

Usein elämäntilanne määrittelee paljon sitä, miten 40-vuotissyntymäpäiviä juhlitaan. Lapsiperhekiireiden keskellä nelikymppisten juhliminen voi olla hyvin arkista, kuten tavallista paremman jälkiruoan nauttiminen päivällisellä tai juhlinta työkavereiden kesken kahvitauolla. Nelikymppisiä voi juhlia myös varsin lennokkaasti, jos oma elämäntilanne sallii sen.

Käytännön vinkkejä 40-vuotissyntymäpäiväjuhliin

Oli elämäntilanne mikä tahansa, totuus on, että 40-vuotias ei jaksa enää samaan malliin kuin nuorempi. Tämä kannattaa siis huomioida juhlia järjestäessä. Esimerkiksi lapsiperheen kannattaa ilmoittaa vieraille juhlien päättymisaika, jotta syntymäpäiväsankarilla riittää energiaa arjen vastuiden pyörittämiseen vielä juhlien jälkeenkin. Yökerhoon menijän taas kannattaa varata vähintään muutama päivä juhlista toipumiseen. Vieraslistaa suunnitellessa kannattaa myös huomioida kutsuttavien elämäntilanteet, sillä vanhemmalla iällä ihmiset viettävät vapaa-aikaansa mielellään vain samanhenkisten ihmisten kanssa.

Missä jatkot syntymäpäiväjuhlille?

Oli syntymäpäiväsankari minkä tahansa ikäinen, kannattaa juhlien järjestäjän harkita jatkopaikan varaamista. Hyvissä juhlissa moni viihtyy pitkään ja esimerkiksi perheellinen saattaa haluta nauttia omasta ajasta viimeiseen tippaan asti, mikäli lapsille on saatu järjestettyä lapsenvahti koko illaksi. Jatkopaikkoja kannattaa alkaa selvittää hyvissä ajoin etukäteen. Sopivalla profiililla varustettu seurue voi hyvinkin saada varattua sisäänpääsyn suosittuun menopaikkaan kohteliaalla etukäteistiedustelulla ja pienellä lisämaksulla. Hyvät jatkot nimittäin aina kruunaavat juhlat kuin juhlat!

Juhlat perhepiirissä

Mikäli elämäntilanne tai taloudellinen tilanne suosii juhlien järjestämistä pienimuotoisemmin esimerkiksi perhepiirissä, on tällöinkin juhlien järjestämisessä liikkumavaraa. Esimerkiksi yhteinen päivällinen mukavassa ravintolassa on oiva ja kohtuuhintainen tapa juhlistaa syntymäpäiviä. Lähimmäisten kesken voi sopia kustannusten reilusta jaosta. Kotioloissa taas syntymäpäiviä varten voi valmistaa erikoismenun tai hakea leipomosta syntymäpäiväsankarille mieleistä herkkua. Surun tai sairauksien keskelläkään syntymäpäiviä ei kannata jättää juhlimatta, sillä yhdessä rakennetut hyvät muistot kantavat vaikeidenkin aikojen yli.

Yhteenveto

Syntymäpäiväjuhlat ovat yksi iloisimpia tapahtumia ihmisen elämässä ja monille juhlien järjestäminen tuo paljon iloa. Erityisesti pyöreiden vuosien juhlimista pidetään hauskana ja ihmisiä yhteen tuovana tapahtumana. Latautuuhan kulttuurissamme ihmisen vuosikymmenen vaihtumiseen runsaasti erilaisia odotuksia ja toiveita elämäntapahtumiin ja unelmien täyttymiseen liittyen.

Pyöreiden vuosien juhliminen tarjoaa myös mahdollisuuden jakaa näitä toiveita ja unelmia ystävien ja muiden lähimmäisten kanssa. Sinunkin kannattaa siis tarttua tilaisuuteen ja järjestää upeat juhlat seuraavien pyöreiden vuosien juhlintaan!